Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 

12.fi
  Pääkirjoitus
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

 

Kaupunkikuvan reunasta löytynyt yksityiskohta, jonka halusin pelastaa. Pertti Manninen.

 

Torstaina 04.12.2003. Pääkirjoitus.Pertti Manninen.

Miksi Pavel tanssi?

Kun olin koulupoika, isäni kertoi minulle tarinaa venäläisestä nuoresta matruusista, joka oli joutunut putkaan ja tanssi siellä.

Miksi? Laiva, jolla hän palveli oli uponnut Mustalla merellä ja hänen toverinsa hukkuivat.

Ihan kuin Tsehovin novellista, ehkä se olikin sieltä.

Näin vähästä kaikki on kiinni. Miksi minä en päässyt putkaan, vaan jouduin ilkeilijöiden uhriksi.

Eihän tässä kirjoittamaankaan ehdi, kun täytyy taistella oikeuksistaan, silti häviten?

Isäpappa on jo kymmenenen vuotta sitten saanut ansaitsemansa levon.

Aina silloin tällöin muistutan teille, että hänen muistonsa elää. Hän oli tavallinen ihminen, jonka teot eivät ole valtionarkistoissa.

Ne ovat minussa, lapsissani. Kunpa voisin kirjoittaa enemmän.

Torstaina 04.12.2003. Pääkirjoitus.Pertti Manninen.

 

 




  Pääkirjoituksia.
     
    19.06.2003. Pääkirjoitus. Kommentteja kaikesta.
     
    03.07.2003. Pääkirjoitus. Uusi HS-Gallup todistaa virhemarginaalin unohtamisen tahallisuuden!
10.07.2003. Pääkirjoitus. Keskustan kannatus noussut viikossa peräti 1,5 prosenttiyksikköä!
17.07.2003. Pääkirjoitus. Arkistot sulkeutuvat!
24.07.2003. Pääkirjoitus. Torstaina 24.07.2003.

31.07.2003. Pääkirjoitus.
6.8.1945
     

 

  07.08.2003. Pääkirjoitus. Rauhanpalkinto. Presidentti Halonen sai Loviisan rauhanpalkinnon. Miten lehdet kertoivat maanantaina 04.08.2003. presidentin tilaisuudessa pitämästä puheesta.
14.08.2003. Pääkirjoitus. Lipponen on saanut uuden tila-auton, Halmekin voi jo paremmin ja Jäätteenmäki keljuilee, kun ei kerro suunnitelmistaan. Lue!
21.08.2003. Pääkirjoitus.
Marlboro-mies lopettaa!
28.08.2003. Pääkirjoitus. Onko mikään muuttunut?
     
   

04.09.2003. Pääkirjoitus. Asiakirjoja.
11.09.2003. Pääkirjoitus. And, so what! (Valtra).
18.09.2003. Pääkirjoitus. Kesä, aina yhtä ihana!
25.09.2003. Pääkirjoitus. Uskaltaako Ahtisaari, USA:n juoksupoika mennä Bagdadiin?
02.10.2003.
Pääkirjoitus. Puhetta.
09.10.2003.
Pääkirjoitus.
16.10.2003.
Pääkirjoitus.
23.10.2003.
Pääkirjoitus.
30.10.2003.
Pääkirjoitus.
06.11.2003.
Pääkirjoitus.
13.11.2003.
Pääkirjoitus.
20.11.2003.
Pääkirjoitus.
27.11.2003.
Pääkirjoitus.


         
Viime aikoina
Helsingin Sanomat jäi valheesta kiinni!
HS-Gallup 15.06.2003.


  "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen."

 

Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi. Vielä vinossa liikennemerkkikin lie, joka ohjausvirheestä vääntyi. Etupenkiltä lasin läpi lennettyäni olin pyörinyt piennarta pitkin. Ojan pohjalla hampaita sylkiessäni minä oksensin verta ja itkin. Gösta Sundqvist.


 

 

Sisällysluettelo 2003:

09
12

 

2003 lokakuu
2003 marraskuu
2003 joulukuu


TOIMITUS. Päätoimittaja. Yhteydenotto: 12@hotmail.com. Copyright 12.fi 2003/227. Sivut valmisti Pertti Manninen 04.12.2003, (December 4, 2003 17:28). Vanhempi kesätoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 2003/12/04 - 12.fi - Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Miksi Pavel tanssi? - 04.12.2003 - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - 12.


Tämä on Nettisanomat-sivuston kopio 12-sivustoon logot ja sivuston nimi muuttaen. Alkuperäiset järjestysnumerot on säilytetty. Nettiin perjantaina 2010-11-12 klo 07:56.

Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Pertti Manninen. Tämä 12-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. PM.